Ruotsin pelilisenssi – Kuinka ruotsalainen kasinolisenssi toimii?

ETA-alueen maiden pelilisenssien joukkoon lanseerattiin vuonna 2019 uusi potentiaalinen tulokas, Ruotsin pelilisenssi. Voidaan sanoa, että kyseessä oli todellinen mullistus ruotsalaiselle pelialalle. Ruotsissa on aiemmin toiminut suomalaisen Veikkauksen tapainen Svenska Spel. Poiketen esimerkiksi suomalaisen Veikkauksen toiminnasta, ulkomaalaisilla kasinoilla on nykyään oikeus toimia Ruotsin kasinomarkkinoilla, kunhan niillä on voimassa oleva Ruotsin peliviranomaisen myöntämä pelilisenssi. Suomessa tällaista toimintaa ei toistaiseksi ole.

Ruotsin lisenssin historia

Ruotsissa lanseerattu pelilisenssi on kerta kaikkiaan kiinnostava, varsinkin meidän suomalaisten näkökulmasta katsottuna. Siellä toimi nimittäin pitkään Veikkauksen kaltainen valtiolliseksi monopoliksi tituleerattava Svenska Spel, jonka vuoksi ulkomaalaiset kasinot eivät olleet tervetulleita Ruotsin pelimarkkinoille. Svenska Spel jatkoi toimintaansa lanseeratun pelilisenssin alaisuudessa.

Uusi lainsäädäntö vuonna 2019 mahdollisti sen, että valtiollinen monopoliasema sai väistyä ja kaikki yritykset, jotka hakivat Spelinspektionerin pelilisenssin, saivat tulla osaksi menestyvää Ruotsin kasinomaailmaa. Ruotsin pelilisenssin hankkimiseksi, yrityksen on täytettävä äärimmäisen tiukat ehdot.

Valtaosa kasinoista toimii edelleen myös jonkin muun ETA-alueen maan myöntämällä pelilisenssillä, kuten Maltan pelilisenssillä Ruotsin lisenssin lisäksi. Äärimmäisen harva kasino toimii ainoastaan Ruotsin lisenssin alla.

Miten Ruotsin pelilisenssi toimii?

Kun kasinolla on jonkun ETA-alueen maan peliviranomaisen myöntämä voimassa oleva pelilisenssi, ovat kotiutettavat rahat verovapaita suomalaisille pelaajille. Suomalaisille suunnatuista verovapaista kasinoista suurin osa on Malta Gaming Authorityn (MGA) ja Viron peliviranomaisen lisensioimia, mutta ruotsalainen pelilisenssi on ottamassa vankkaa jalansijaa kasinomarkkinoilla.

Pelilisenssien myöntäjät ovat asettaneet kasinoille erittäin tiukat lupaehdot ja tiukkojen valvontatoimenpiteiden ansiosta voit olla pelaajana varma, että saat aina voittosi kaikissa tilanteissa.

Ruotsin pelilisenssillä on maailman tiukimmat ehdot

Ruotsalaisilla kasinoilla sanotaan olevat maailman tiukimmat ehdot ja säännöt, eikä ihme, ehtoja on paljon. Jotkut ehdoista ovat niin tiukkoja, että joidenkin Ruotsin pelilisenssin alla toimivien kasinoiden on ollut jopa muutettava toimintaansa.

Ruotsin pelilisenssi vaatii, että kasinoilla on käytettävä pankkitunnistautumista. Spelinspektionen asettamien ehtojen mukaan, kaikilta pelaajilta on vaadittava tunnistautumisen pankkitunnuksilla. Tunnistautuminen on tehtävä, koska se on vain pelaajan parhaaksi ja turvallisuuden takaamiseksi nettikasinolla.

Vastuullisuutta kuvastaa myös se, että ruotsalaisilla kasinoilla ei suvaita kannustusta uhkapelaamiseen esimerkiksi erilaisten bonusten tarjoamisella jatkuvasti. Kasinoilla ei saa jakaa bonuksia kuin uusille pelaajille ja sitäkin vain yhdenlaisena.

Ruotsin pelilisenssin alla toimii jo lähes 100 yritystä

Jo lähes 100 eri yritystä toimii Ruotsin myöntämän pelilisenssin alaisuudessa. Samalla lisenssillä voi yksittäinen yritys pyörittää useampaa kasinoa, joten voisi kuvitella, että Ruotsissa ainakin pelikasinoita riittää kaikille.

Monet MGA:n eli Maltan peliviranomaisen myöntämällä pelilisenssillä toimivista kasinoista ovat alun perin Ruotsista.

Vastuullinen pelaaminen keskiössä

Kun kasino toimii vastuullisesti, sen sivuilta on löydettävissä työkaluja oman pelaamisen kontrolloimiseen, kuten erilaisia tappio- ja talletusrajoja sekä oman pelaamisen seuraamista mahdollistavia välineitä. Ruotsissa ennen ensimmäistä talletustaan, pelaajan tulee lain mukaan asettaa itselleen pelirajat päivä-, viikko- ja kuukausikohtaisesti.

Monilla kasinoilla rahapelaamiseen liittyviä ongelmia pyritään ehkäisemään niin, että asiakkaiden nähtävissä ovat suorat linkit auttaviin puhelimiin ja vastuullisen pelaamisen tukisivustoihin. Näin toimitaan myös ruotsalaisilla kasinoilla. Yksi parhaimmista esimerkeistä on Spelpaus.

Pelipaussi eli Spelpaus

Yksi Ruotsin pelilisenssin erikoisuuksista on pelipaussisivusto eli Spelpaus. Se on Spelinspektionenin hallinnoima sivusto. Spelpaussissa pelaaja voi asettaa itselleen tietyn mittaisen pelipaussin. Pelaamisen voi halutessaan katkaista yhdeksi, kolmeksi tai jopa kuuden kuukauden mittaiseksi ajanjaksoksi. Myös yli 12 kuukauden yhtäjaksoinen pelipaussi on mahdollista asettaa.

On muistettava, että itse asetettua pelipaussia ei voi perua, ei edes asiakaspalvelun kautta. Kasinot, jotka toimivat Ruotsin lisenssin alla, ovat velvoitettuja noudattamaan asetettuja pelipausseja. Jokaiselta Ruotsissa toimivalta kasinolta on myös löydyttävä selkeästi linkki Spelpausin sivuille.

Maksutavat ruotsalaisilla kasinoilla

Kaikki ruotsalaiset kasinot tarjoavat laajan kirjon erilaisia maksutapoja. Maksutavat saattavat erota toisistaan vain nopeuden ja siirtokulujen suhteen. Kasinoilla on käytössä luottokortti (Visa, Mastercard), pankkisiirto maksunvälityspalvelun kautta (Trustly), nettilompakot (Skrill taiNeteller) ja Paysafecard.

Suosituin taitaa olla myös suomalaisille verkkokauppojen maailmasta tuttu Trustly, jonka avulla voi nopeasti tallettaa ja kotiuttaa rahaa kasinolla rekisteröitymättä sinne erikseen. Ruotsalaisen lisenssin alaisilla kasinoilla ei pysty pelaamaan laskulla. Olipa maksutapa mikä tahansa, se on lisensoidulla kasinolla aina turvallinen. Tutustu lisää Ruotsin pelilisenssiin osoitteessa: casinoutanspelpaus.io